Pohdinta

" Jos elät miellyttääksesi 
muita, kaikki tulevat
rakastamaan sinua, paitsi
sinä itse. "

-Kirjailija Paulo Coelho


Vaihdosta on kulunut nyt melkein päivälleen 1 kuukausi. Nopeasti elämä liukuu takaisin entiseen ja Torontossa vietetty aika tuntuu kaukaiselta. Se on kuin uni, johon palailee kerta toisensa jälkeen ihmetellen koinko todella tuon kaiken.

Meillä oli paluussa pientä säätöä. Lento oli peruttu ja päästiin kokemaan miltä tuntuu toimia suurehkon paineen alla. Tästä voi lueskella lisää Ilarin blogista:
https://www.offexploring.com/ilari/blog/ontario/toronto/20190417153915

Reissu oli yllättävän raskas, mutta kultaakin kalliimpi kokemus. Se hitsasi meidän perhettä yhteen ihan uudella tavalla ja ammatillisesti se avarsi omaa maailmaani hurjasti. Suurin opetus, minkä kerta toisensa jälkeen huomaan ulkomaanmatkoillani on asenne. Avoin, positiivinen ja utelias asenne avaa ovia ja tuo huimaa perspektiiviä omaan elämään. Tällä asenteella aion jatkaa elämääni myös Suomessa ja keskittyä siihen valtavaan määrään hyvää, mitä meillä täällä on. Lupaan myös jatkossakin tarttua eteeni tuleviin, yllättäviin mahdollisuuksiin ja tilanteisiin. Tilanteisiin, jotka suistavat senhetkisen elämäni hetkeksi pois raiteiltaan ja avaavat oven uuteen tuntemattomaan.

Lopuksi haluan kiittää erityisesti Turun kansainvälisten asioiden koordinaatori Maria Hokkasta tämän yhden unelman toteuttamisessa.


"Kenelläkään ei ole sen 
hauskempaa kuin mitä hän
itse itselleen järjestää. "

- Tove Jansson

Vapaa-aika perheen parissa

Ja sitten, tuon työn lisäksi oli vielä tuo perhe. En ollut ehkä ihan miettinyt miten raskasta on loppujen lopuksi opetella uusi työ vieraalla kielellä ja sen lisäksi olla täyspäinen vanhempi lapsilleni. Onneksi puolisoni teki suurimman työn ja hatunnosto hänelle jaksamisesta ja lasten viihdyttämisestä. Jos kiinnostaa tietää mitä kaikkea he vapaa-ajalla tekivät sitä voi lueskella Ilarin blogista: https://www.offexploring.com/ilari. 

Aluksi olisin tarvinnut hieman toipumista tuohon aikaeroon eli olin vähän kateellinen kuullessani opiskelukavereideni pitkistä päiväunista töiden jälkeen. Töiden jälkeen minulla oli vastassa kolme innokasta suuparia kertomassa päivän tapahtumista ja sitten olikin aika lähteä liikenteeseen kolmen lapsen energiaa kuluttamaan. Sillä sitä kyllä riitti. Illalla olin niin naatti, että nukahdin välillä ennen lapsia.

Tekisin kuitenkin kaiken uudelleen. Reissu oli niin yhteensitova ja perhettä yhdistävä juttu, että krooninen väsymys oli pieni hinta niistä hetkistä mitä saimme kokea perheenä. Lisäksi lasten maailma raoittui hieman siitä tutusta ja turvallisesta mitä kotopuolessa on. Täällä esimerkiksi käsite "hullu" sai ihan uuden merkityksen. Sillä noihin mielenterveysongelmaisiin törmättiin vähän väliä. Lisäksi Toronto on niin monikulttuurinen kaupunki, että ihmisten erilainen ulkonäkö ei enää herättänyt kummastusta. Muutama englannin kielenkin sana jäi mieleen. Esimerkiksi keskimmäinen lapsista huusi aina kovaan ääneen "THANK YOU", kun joku avasi oven hänelle. Tätä tapahtui paljon, sillä meillä oli mukana kevyet sateenvarjorattaat.

Ilarin blogista voi lueskella tarkemmin noista riennoista ja retkistä mitä tehtiin. Minulle hienoimpia juttuja olivat retki Niagaran putouksille (missä kannattaa ihan yöpyä), eri kaupunginosiin tutustuminen, yöpyminen CN-Towerin vieressä ja itse CN- Tower.  Tarkoitus oli käydä teatterissa, mutta se jäi..ehkäpä ensi kerralla sitten. Todella mieleenpainuva oli myös asuinalue, jossa asuimme.  Alueella asui pääasiassa hasidijuutalaisia (googletin pukeutumisen perusteella).  Heillä on omat ruokakaupat (elintarvikkeissa lukee "kosher") ja heidän pukeutumisensa erottui hyvin katukuvasta (mustat vaatteet, miehillä ja pojilla pieni pyöreä hattu;kipa tai musta lierihattu, naisilla hameet). Heidän sapattinsa määritti myös kauppojen aukioloaikoja eli perjantaisin auki 16.00 asti ja la kiinni.

Tämän näköistä populaa tuli vastaan ruokakauppareissulla

Ohessa hieman valokuvia reissun kohokohdista:

Ruokapöydän voi väsätä tuolistakin

Niagaralla

Satama-alueella luistelemassa

Kotitöitä riitti reissussakin

Casa Loma

Jääkiekko-ottelussa

Akvaariossa

Täällä voi katsella kaloja alhaalta käsin

Aamupalaksi oli lasten iloksi milloin mitäkin herkkumuroja, valikoimaa riitti

Näitä haettiin kaupasta huokeaan hintaan iltaruuaksi aikuisille

CN-Tower

Katuhodarit maistuivat

Upea näkymä meidän huoneesta Niagaralla

Wolf Lodge

Kakka jätskilä

Ihanaa, Juicy Dumpling

Ystävällinen jätskimies antoi lasten tehdä omat pehmiksensä

Majoituksesta huikeat näkymät

Vielä kerran HOT DOG!

Hoito-alan konferenssissa

Varsinaisen työn lisäksi päästiin osallistumaan muutamaan arjen yläpuolella olevaan tilaisuuteen. Jo tuloviikolla meiltä kysyttiin intoamme osallistua hoitalan (long term care) konferenssiin, joka järjestettäisiin huhtikuun alkupuolella. Toinen tapahtuma, mihin me Minnan kanssa otettiin osaa oli varainkeruutilaisuus (Kielailutapahtuma) Suomi-Kodille.

Konferenssiin meno alkoi lupaavasti. Huhtikuisena lähtöaamuna hypättiin vahingossa väärään bussiin ja posoteltiin aluksi ihan harhareittiä. Onneksi Suvilla oli tuo G-map, minkä avulla päästiin jyvälle reitistä ja osattiin hypätä oikealla pysäkillä pois. Ja siitä sitten oikeaan bussiin. Myöhästyttiin aamiaiselta ja käytiin sitten täällä todella suositussa ja kukkaroystävällisessä Tim Hortons- ravintolassa.

Paikan päällä käytiin kuuntelemassa muutamaa puhujaa. Toinen osoittautui Suomessakin katsojille tutuksi Arelene Dickinsoniksi (Leijonan Luola- ohjelma). Lisäksi kierreltiin messualueella, jossa oli jos jonkinlaista apuvälinettä ja palveluntarjoajaa ikääntyvälle väestölle.

Arelene Dickinsonilla riiitti kuuntelijoita

Minna ja Suvi + Together We Care Program

Tätä konseptia tuntuvat kaikki rakastavan, aina on jonoa.

Messuilla ihmettelin useita lääkekannabiksen esittelijöitä/jälleenmyyjiä. Selvisi, että täällä kannabiksen myynti ja käyttö on laillista sekä omaan käyttöön että lääkkeeksi. Täällä ollessamme avautuikin ensimmäinen putiikki (Hony Pot) Torontossa, jossa kannabistuotteita myydään kaikelle kansalle. Olisiko tässä pelastaja Yhdysvalloissa jylläävään opioidikriisiin? Jotkut tutkimukset osoittavat esimerkiksi sen, että lääkekannabis vähentää kipulääkkeiden tarvittavaa annosta. Kannabista opioidien tilalle? Täällä messuilla kannabistuotteiden markkinointi oli suunnattu ikääntyvälle väestölle.

Lääkekannabista ikääntyneille

                                                                                                                                   

Leijonan Luola ohjelmasta tuttu Arlene Dickinson

Kasvispainotteinen lounas maistui

Päivä oli todella onnistunut ja mukava pieni breikki tuohon 4.50 heräämisiin. Erityisesti noita esiintyjiä olisi voinut kuunnella useampanakin päivänä. Arlenen lisäksi toinen todella mukaansatempaava esiintyjä, jota oltiin kuuntelemassa oli Bill Carr. Hänen teemanaan oli "Deep Service".  Erityisesti muistan miten hän painotti sitä, että hoitoalalla pitäisi olla aina aikaa kuunnella ihmisten tarinoita. Tässä olen täysin samaa mieltä.

Töissä

Meidät otettiin upeasti vastaan

Alkukankeuden jälkeen työ tempasi mukaansa ja päivät sekä viikot kuluivat vikkelään. Aluksi työskentelin apukäsinä C-ryhmän mukana ja loppua kohden me opiskelijat saatiin ihan omat avustettavat. Sairaanhoitajan yöraportin jälkeen saatiin aika vapaasti valita ketä sinä päivänä autetaan aamutoimissa ja siitä sitten siirryttiin hommiin. Asukkaat olivat aivan ihania ja heidän kanssaan työskentely oli todella antoisaa. Melkein kaikkien kanssa työskentelin suomen kielellä, aivan muutaman kanssa jutustelin englanniksi. Meillä opiskelijoilla oli aina myös aikaa istuskella ja jutustella milloin mistäkin ja nämä jutustelutuokiot tuntuivat olevan erityisen tärkeitä asukkaille. Muistisairauksien vuoksi olimme heille aina yhtä kiinnostavia Suomi-Tyttöjä, yhä uudestaan ja uudestaan oltiin aina aidon kiinnostuneita meistä. Muisteltiin menneitä ja ihmeteltiin nykyhetkeä.

Tein pitkälti aamuvuoroja ja muutaman yövuoron. Sain mahdollisuuden tehdä pitempiä päiviä omasta toiveestani eli tein useita 12 tunnin vuoroja. Täällä sairaanhoitajat tekevät noita 12 tunnin vuoroja (6.30-18.30 ja yövro 18.30-6.30) , tosin se asia muuttui juuri meidän harjoittelun aikana ja sairaanhoitajatkin siirtyivät tuohon 8 tunnin työvuoroihin. Hoiva-avustajat tekivät aamua (6.30-14.30) ja iltaa (14.30-22.30). Täällä aamussa oli vakkaritekijät ja iltaa tekivät omat ihmiset. Yövuorossa oli sairaanhoitajan (RN) lisäksi yksi pelkkää yövuoroa (22.30-6.30) tekevä PSW. Eli täällä on yhdellä hoiva-avustajalla noin 8 avustettavaa.

Ensimmäisen kuukauden työvuorot meille kolmelle

Työtehtävät pysyivät harjoittelujakson ajan aika samanlaisina eli tuota perushoidollista työtä: vuodepesuja, pukemista, siirtoja, suihkutuksia, syöttämistä, vessatuksia ja tietenkin seurustelua. Lääkkeitä annoin ihan muutamalle. Intensiivinen perustyön tekeminen mahdollisti sen, että asukkaat tulivat nopeasti tutuiksi ja loppua kohden sai työskennellä hyvinkin itsenäisesti.

Vuodepesuissa käytetään vatia ja froteepyyhkeitä

Työ on aika samanlaista täällä kuin Suomessakin, suurimpia eroja oli ehkä tuo pesutapa. Täällä käytetään reippaasti vettä pesuissa. Lisäksi pesut, alapesuja lukuunottamatta tehdään pyyheliinoilla, joita voi käyttää pesun jälkeen kerta toisensa jälkeen uudelleen. Hoivaosastolla on samassa kerroksessa oma pesula jossa pyykit pestään. Toinen huominarvonen seikka oli se, että muutamaa poikkeusta lukuunottamatta kaikki asukkaat (noin 37) siirrettiin päiväksi istumaan pyörätuoleihin. Sängynpohjalle ei jäänyt kuin muutama makailija, ymmärtääkseni ihan omasta tahdostaan. Asukkaille oli tarjolla päivisin aktiviteettejä samassa kerroksessa esim. ns. kuntohoitajan (RPN) liikuntaa, lauluhetkiä, hengellisiä tilaisuuksia, musiikkiterapiaa, elokuvien katsomista, kahvikerhoa, lukupiiriä ym.

Mutta..parasta kaikessa olivat työkaverit. Heidän ihan uskomaton kapasiteettinsa ottaa vastaan meidät. Heidän uteliaisuutensa meitä kohtaan ja heidän voimansa, vahvuutensa ja sydämellisyytensä meitä kohtaan. Heidän tarinansa, huumorinsa ja lämpönsä. Puhumattakaan siitä miten huomaavaisesti (kosketus, katse ja rauhallinen kuvaileva puhe) he kohtasivat asukkaat päivittäin. Täällä opin tuntemaan, miten valtava voimavara monikulttuurisuus voikaan olla.

Työssäoppiminen alkaa

Työmatkapyöräilyä, mikä herätti työntekijöissä ihmetystä

Ensimmäisenä harjoittelupäivänä oltiin sovittu treffit Tervolan Minnan ja Turusta saapuvan opettaja Kaarinan kanssa Suomi-Kodille klo 10.00. Olin saanut lainattua vuokranantajaltamme polkupyörän joten saavuin paikalle pyörällä. Matkaa kämpiltä harjoitteluun kertyi noin 7 km/suunta. Tuuli oli purevan kylmä ja pakkasta varmaankin kymmenisen astetta. Toronton tuuli on jotain aivan omaa luokkaansa.

Kaarinan olin tavannut jo Turussa, mutta Minnan tapasin ensimmäisen kerran tänään. Iloksemme huomasimme, että lisäksemme saapui vielä yksi opiskelija (Suvi Helsingistä) tänne harjoittelujaksolle. Hoiva-osaston johtaja Kathleen piti meille alkuinfon: Käytiin läpi käytännön asioita ja meille kerrottiin, että koko harjoittelu tapahtuisi seitsemännen kerroksen hoiva-osastolla. Asukkaita siellä on noin 37. Työvuorotoiveita sai esittää ja viikkotuntimäärä olisi 37,5/vko. Täällä on myös mahdollista tehdä yövuoroja sekä pitkiä 12 tunnin päiviä niin halutessaan. Asukkaat puhuivat pääsääntöisesti suomea (englannin lisäksi) ja toivottavaa oli, että me puhuisimme heille myös suomea, jos mahdollista.

Kathleen esitteli hieman taloa. Suomi-Kodin moneen eri kerrokseen mahtuu monenmoista toimintaa, iso osa kerroksista on ikääntyneiden asuntoja, joissa he itsenäisesti asuvat. Alakerrassa on ravintola ja muuta sosiaali-/aktivitettitilaa, sauna, uima-allas ym. Lopuksi käytiin talon ulkopuolella syömässä Suvin, Minnan ja Kaarinan kanssa. Huomenna kaikilla olisi aamuvuoro 6.30-14.30.

Minna ja minä ekana aamuna

Toinen päivä olikin sitten jo täyttä työtä. Oma työasu on toivottavaa olla mukana. Mielellään useampi, jos ei halua olla niitä koko ajan pesemässä. Onneksi saatiin muutama lisäkappale todella avuliaan tuntuiselta henkilökunnalta. Täällä työasu voi olla väriltään ja kuosiltaan mikä vain. Niitä myydään paikallisissa halpaketjuissa. Hienoin hoitsun asu, jonka olen tähän mennessä bongannut oli Wonder Woman - printillä. Mun täysin valkoinen koululta saatu työasu oli suoraan sanoen aika old schoolia ja siitä vähän vitsailtiinkin. Yksi asukas luuli minua lääkäriksi.

Meidät jaettiin jokainen eri ryhmään. Mun ryhmä on C-ryhmä, johon kuuluu noin 7 avustettavaa. Tässä ryhmässä on ilmeisesti tarkoitus olla koko harjoittelun ajan, jolloin vähän syvällisempi tutustuminen asukkaisiin ja heidän tarpeisiinsa on mahdollista. Yksi PSW (personal support worker) vastaa tämän ryhmä tarpeista. Sama PSW toimii aina saman ryhmän kanssa. PSW vastaa suomen hoiva-avustajaa. Todellisuudessa monella hoiva-avustajana toimivalla on kotimaassa hankittu sairaanhoitajan koulutus tai tähän verrattava hoiva-avustajaa korkeampi koulutus (jos nyt oikein ymmärsin). Työntekijöiden tausta on siis hyvin värikäs; on filippiiniläisiä, kiinalaisia, nepalilaisia, iranilaisia ja virostakin työntekijä. Vielä on hieman epäselvää mitä paikallinen lähihoitaja PRN (practical registered nurse) tekee ja mikä on RN:n (registered nurse) toimenkuva. Hoiva-avustajat täällä tekevät kuitenkin sen perushoidollisen työn eli asukkaan pesut, suihkutukset, pukemisen, siirrot sängystä pyörätuoliin, syöttämiset, vessatukset ym. Lääkkeisiin he eivät koske, se on paikallisen lähihoitajan/sairaanhoitajan vastuulla. Samoin hoidolliset toimenpiteet esim. haavanhoito kuuluvat ilmeisesti lähihoitajille tai sairaanhoitajille. Täällä on erikseen myös aktiviteeteista/hengellisistä asioista vastaava henkilö, kuntoutuksesta vastaava henkilö sekä sosiaalityöntekijä. Lisäksi vapaaehtoistoiminnalla (mikä on täällä hyvin suosittua) on oma koordinoijansa. Jos oikein ymmärsin, jopa lukio-opintoihin sisältyy 40 tuntia vapaaehtoistyötä.

Toivottavasti ajan kuluessa myös toimenkuvat avautuvat hieman enemmän ja voihan olla, että jotkut asiat ovatkin hieman toisin, kuin olen näin alussa ymmärtänyt.

Ensimmäinen päivä meni siis lähinnä tarkkailijan asemassa. Päivän päätteeksi olin niin infoarmaatioähkyssä, että lähdin joka kerta väärään suuntaan käytävää, mennessäni taukotilaan. Kaikki ovikoodit, asukkaiden ja työntekijöiden nimet ja kasvot vain pyörivät yhtenä kaaoksena mielessäni. Olo oli aika voimaton ja sulateltavaa riittäisi pitkäksi aikaa.

Suomi-Koti ensimmäisenä harjoittelupäivänä 4.3.2019

Aikaeroilua

Lopulta Reykjavikissa perhe oli jälleen koossa ja voitiin jatkaa matkaa rapakon taakse kohti Pohjois-Amerikkaa.

Lopulta yli kahdenkymmenen istuskelu-ja panikoimistunnin jälkeen oltiin perillä Kanadassa. Olo oli muutaman vuorokauden valvomisen jälkeen aika metka. Otettiin taksi kentältä ja posoteltiin suoraan majoitukselle. Majoitus oli ihan napakymppi. Kello oli paikallista aikaa noin viisi iltapäivällä, mutta Suomen aikaa oli jo keskiyö. Yritettiin sinnitellä muutama tunti ja sitten nukkumaan. Ensimmäisen yön jälkeen herättiin jo 4.30.

Aika-arosta toipuseen meni useampi päivä. Kello on Kanadassa 7 tuntia jäljessä eli uni olisi maittanut jo viiden/ kuuden aikaan illalla, jolloin Suomessa oli keskiyö. Lapsille rytmin kääntyminen taisi olla vielä hankalampaa. He, kun eivät osaa jäädä sänkyyn pötköttelemään aamuvarhaisella, vaan nousevat samantien päivän tohinaan.

Onneksi ehdin toipuilla muutaman päivän ennen harjoittelun alkua.Tätä suosittelen lämpimästi kaikille tänne vaihtoa harkitseville. Muutama palautumispäivä on ihan ehdoton, ettei tarvitse ihan univelkaisena ja aikaeron humalluttamana astella ensimmäisiin harjoittelupäiviin.

Matkapäivä

Turun linja-autoasema klo 00.40.

Kello 00.45 starttasi bussi Turun linja-autoasemalta kohti Helsinki-Vantaan lentokenttää. Muu perhe jäi vielä muutamaksi tunniksi nukkumaan ja lähtisi matkaan pari tuntia mun jälkeen. Bussimatka meni torkahdellessa ja perillä lentokentällä olin 03.00. Kaksi ensimmäistä lentoa Air Balticilla(Helsingistä Riikaan ja Riikasta Amsterdamiin) ja käsimatkatavarani painoivat tasan sen 8 kg, mikä heillä rajana ennen lisämaksua.

Kuvan pieni potkurimalli hieman jännitti. Kuulin ihmisten vitsailevan, jotta mahdetaanko päästä perille. Vähän jännitti tämä lento, mutta matka taittui nopeasti. Lennettiin matalalla ja maisemat olivat hienot.

Näillä halpalennoilla on tarkaa tuon painon kanssa..

Kaksi ensimmäistä lentoa taittuivat nopeasti ja kolmatta jännitin, sillä tiesin joutuvani kirjaamaan itseni ja matkatavarani ulos Amsterdamin jättikentällä. Koneeni oli jo tunnin myöhässä ja vaihtoaikaa olisi noin 1,5h. Kyselin koneessa mahdanko ehtiä ja minulle vastattiin päätä pudistellen, että kannattaa juosta. Juoksin sitten loputtomalta tuntuvan terminaalin läpi matkatavarahihnalle ja sieltä laukun saatuani tsekkauduin ulos ja sitten takaisin sisään ja viime hetkellä naama punaisena ja hikeä valuvan ehdin vielä Islannin lennolle.

Amsterdamissa nerokas juoma-automaatti tyhjän juomapullon omaavalle.

Tälläinen myös Helsinki-Vantaalle. Kiitos

Amsterdaminkin lento oli myöhässä ja Islantiin lähtö tapahtui puoli tuntia myöhässä. Onneksi ehdin kentältä ostamaan pientä purtavaa, sillä millään lennolla ei ollut tarjoilua paitsi maksullista tietenkin. Vähän tuli haikea olo kun mietti lentämistä ennen vanhaan kaikkine ilmaisine tarjoiluineen.

Lento Islantiin oli todella miellyttävä. Kone oli tilava ja palvelu lennolla erityisen lämminhenkistä. Kyllä Islantilaiset osaavat!

Islantilainen halpalentoyhtiö, jolla pääsee edullisesti Pohjois-Amerikkaan

Vihdoin Reykjavikissä treffasin perheeni ja olo oli helpottunut. Kaikki yhdessä siirryttiin lastausjonoon, jossa virkailijat tekijät jokaiselle henkilökohtaisen kyselyn: Kuinka kauan viipyy, missä majoittuu, mikä on matkan tarkoitus..ym. Kun kerroin työssäoppimisesta Torontossa, koko perheelleni lätkäistiin huutomerkki - tarra passiin. Sen merkitys jäi avoimeksi. Koneeseen kuitenkin päästiin.