Vapaa-aika perheen parissa

Ja sitten, tuon työn lisäksi oli vielä tuo perhe. En ollut ehkä ihan miettinyt miten raskasta on loppujen lopuksi opetella uusi työ vieraalla kielellä ja sen lisäksi olla täyspäinen vanhempi lapsilleni. Onneksi puolisoni teki suurimman työn ja hatunnosto hänelle jaksamisesta ja lasten viihdyttämisestä. Jos kiinnostaa tietää mitä kaikkea he vapaa-ajalla tekivät sitä voi lueskella Ilarin blogista: https://www.offexploring.com/ilari. 

Aluksi olisin tarvinnut hieman toipumista tuohon aikaeroon eli olin vähän kateellinen kuullessani opiskelukavereideni pitkistä päiväunista töiden jälkeen. Töiden jälkeen minulla oli vastassa kolme innokasta suuparia kertomassa päivän tapahtumista ja sitten olikin aika lähteä liikenteeseen kolmen lapsen energiaa kuluttamaan. Sillä sitä kyllä riitti. Illalla olin niin naatti, että nukahdin välillä ennen lapsia.

Tekisin kuitenkin kaiken uudelleen. Reissu oli niin yhteensitova ja perhettä yhdistävä juttu, että krooninen väsymys oli pieni hinta niistä hetkistä mitä saimme kokea perheenä. Lisäksi lasten maailma raoittui hieman siitä tutusta ja turvallisesta mitä kotopuolessa on. Täällä esimerkiksi käsite "hullu" sai ihan uuden merkityksen. Sillä noihin mielenterveysongelmaisiin törmättiin vähän väliä. Lisäksi Toronto on niin monikulttuurinen kaupunki, että ihmisten erilainen ulkonäkö ei enää herättänyt kummastusta. Muutama englannin kielenkin sana jäi mieleen. Esimerkiksi keskimmäinen lapsista huusi aina kovaan ääneen "THANK YOU", kun joku avasi oven hänelle. Tätä tapahtui paljon, sillä meillä oli mukana kevyet sateenvarjorattaat.

Ilarin blogista voi lueskella tarkemmin noista riennoista ja retkistä mitä tehtiin. Minulle hienoimpia juttuja olivat retki Niagaran putouksille (missä kannattaa ihan yöpyä), eri kaupunginosiin tutustuminen, yöpyminen CN-Towerin vieressä ja itse CN- Tower.  Tarkoitus oli käydä teatterissa, mutta se jäi..ehkäpä ensi kerralla sitten. Todella mieleenpainuva oli myös asuinalue, jossa asuimme.  Alueella asui pääasiassa hasidijuutalaisia (googletin pukeutumisen perusteella).  Heillä on omat ruokakaupat (elintarvikkeissa lukee "kosher") ja heidän pukeutumisensa erottui hyvin katukuvasta (mustat vaatteet, miehillä ja pojilla pieni pyöreä hattu;kipa tai musta lierihattu, naisilla hameet). Heidän sapattinsa määritti myös kauppojen aukioloaikoja eli perjantaisin auki 16.00 asti ja la kiinni.

Tämän näköistä populaa tuli vastaan ruokakauppareissulla

Ohessa hieman valokuvia reissun kohokohdista:

Ruokapöydän voi väsätä tuolistakin

Niagaralla

Satama-alueella luistelemassa

Kotitöitä riitti reissussakin

Casa Loma

Jääkiekko-ottelussa

Akvaariossa

Täällä voi katsella kaloja alhaalta käsin

Aamupalaksi oli lasten iloksi milloin mitäkin herkkumuroja, valikoimaa riitti

Näitä haettiin kaupasta huokeaan hintaan iltaruuaksi aikuisille

CN-Tower

Katuhodarit maistuivat

Upea näkymä meidän huoneesta Niagaralla

Wolf Lodge

Kakka jätskilä

Ihanaa, Juicy Dumpling

Ystävällinen jätskimies antoi lasten tehdä omat pehmiksensä

Majoituksesta huikeat näkymät

Vielä kerran HOT DOG!

Hoito-alan konferenssissa

Varsinaisen työn lisäksi päästiin osallistumaan muutamaan arjen yläpuolella olevaan tilaisuuteen. Jo tuloviikolla meiltä kysyttiin intoamme osallistua hoitalan (long term care) konferenssiin, joka järjestettäisiin huhtikuun alkupuolella. Toinen tapahtuma, mihin me Minnan kanssa otettiin osaa oli varainkeruutilaisuus (Kielailutapahtuma) Suomi-Kodille.

Konferenssiin meno alkoi lupaavasti. Huhtikuisena lähtöaamuna hypättiin vahingossa väärään bussiin ja posoteltiin aluksi ihan harhareittiä. Onneksi Suvilla oli tuo G-map, minkä avulla päästiin jyvälle reitistä ja osattiin hypätä oikealla pysäkillä pois. Ja siitä sitten oikeaan bussiin. Myöhästyttiin aamiaiselta ja käytiin sitten täällä todella suositussa ja kukkaroystävällisessä Tim Hortons- ravintolassa.

Paikan päällä käytiin kuuntelemassa muutamaa puhujaa. Toinen osoittautui Suomessakin katsojille tutuksi Arelene Dickinsoniksi (Leijonan Luola- ohjelma). Lisäksi kierreltiin messualueella, jossa oli jos jonkinlaista apuvälinettä ja palveluntarjoajaa ikääntyvälle väestölle.

Arelene Dickinsonilla riiitti kuuntelijoita

Minna ja Suvi + Together We Care Program

Tätä konseptia tuntuvat kaikki rakastavan, aina on jonoa.

Messuilla ihmettelin useita lääkekannabiksen esittelijöitä/jälleenmyyjiä. Selvisi, että täällä kannabiksen myynti ja käyttö on laillista sekä omaan käyttöön että lääkkeeksi. Täällä ollessamme avautuikin ensimmäinen putiikki (Hony Pot) Torontossa, jossa kannabistuotteita myydään kaikelle kansalle. Olisiko tässä pelastaja Yhdysvalloissa jylläävään opioidikriisiin? Jotkut tutkimukset osoittavat esimerkiksi sen, että lääkekannabis vähentää kipulääkkeiden tarvittavaa annosta. Kannabista opioidien tilalle? Täällä messuilla kannabistuotteiden markkinointi oli suunnattu ikääntyvälle väestölle.

Lääkekannabista ikääntyneille

                                                                                                                                   

Leijonan Luola ohjelmasta tuttu Arlene Dickinson

Kasvispainotteinen lounas maistui

Päivä oli todella onnistunut ja mukava pieni breikki tuohon 4.50 heräämisiin. Erityisesti noita esiintyjiä olisi voinut kuunnella useampanakin päivänä. Arlenen lisäksi toinen todella mukaansatempaava esiintyjä, jota oltiin kuuntelemassa oli Bill Carr. Hänen teemanaan oli "Deep Service".  Erityisesti muistan miten hän painotti sitä, että hoitoalalla pitäisi olla aina aikaa kuunnella ihmisten tarinoita. Tässä olen täysin samaa mieltä.

Töissä

Meidät otettiin upeasti vastaan

Alkukankeuden jälkeen työ tempasi mukaansa ja päivät sekä viikot kuluivat vikkelään. Aluksi työskentelin apukäsinä C-ryhmän mukana ja loppua kohden me opiskelijat saatiin ihan omat avustettavat. Sairaanhoitajan yöraportin jälkeen saatiin aika vapaasti valita ketä sinä päivänä autetaan aamutoimissa ja siitä sitten siirryttiin hommiin. Asukkaat olivat aivan ihania ja heidän kanssaan työskentely oli todella antoisaa. Melkein kaikkien kanssa työskentelin suomen kielellä, aivan muutaman kanssa jutustelin englanniksi. Meillä opiskelijoilla oli aina myös aikaa istuskella ja jutustella milloin mistäkin ja nämä jutustelutuokiot tuntuivat olevan erityisen tärkeitä asukkaille. Muistisairauksien vuoksi olimme heille aina yhtä kiinnostavia Suomi-Tyttöjä, yhä uudestaan ja uudestaan oltiin aina aidon kiinnostuneita meistä. Muisteltiin menneitä ja ihmeteltiin nykyhetkeä.

Tein pitkälti aamuvuoroja ja muutaman yövuoron. Sain mahdollisuuden tehdä pitempiä päiviä omasta toiveestani eli tein useita 12 tunnin vuoroja. Täällä sairaanhoitajat tekevät noita 12 tunnin vuoroja (6.30-18.30 ja yövro 18.30-6.30) , tosin se asia muuttui juuri meidän harjoittelun aikana ja sairaanhoitajatkin siirtyivät tuohon 8 tunnin työvuoroihin. Hoiva-avustajat tekivät aamua (6.30-14.30) ja iltaa (14.30-22.30). Täällä aamussa oli vakkaritekijät ja iltaa tekivät omat ihmiset. Yövuorossa oli sairaanhoitajan (RN) lisäksi yksi pelkkää yövuoroa (22.30-6.30) tekevä PSW. Eli täällä on yhdellä hoiva-avustajalla noin 8 avustettavaa.

Ensimmäisen kuukauden työvuorot meille kolmelle

Työtehtävät pysyivät harjoittelujakson ajan aika samanlaisina eli tuota perushoidollista työtä: vuodepesuja, pukemista, siirtoja, suihkutuksia, syöttämistä, vessatuksia ja tietenkin seurustelua. Lääkkeitä annoin ihan muutamalle. Intensiivinen perustyön tekeminen mahdollisti sen, että asukkaat tulivat nopeasti tutuiksi ja loppua kohden sai työskennellä hyvinkin itsenäisesti.

Vuodepesuissa käytetään vatia ja froteepyyhkeitä

Työ on aika samanlaista täällä kuin Suomessakin, suurimpia eroja oli ehkä tuo pesutapa. Täällä käytetään reippaasti vettä pesuissa. Lisäksi pesut, alapesuja lukuunottamatta tehdään pyyheliinoilla, joita voi käyttää pesun jälkeen kerta toisensa jälkeen uudelleen. Hoivaosastolla on samassa kerroksessa oma pesula jossa pyykit pestään. Toinen huominarvonen seikka oli se, että muutamaa poikkeusta lukuunottamatta kaikki asukkaat (noin 37) siirrettiin päiväksi istumaan pyörätuoleihin. Sängynpohjalle ei jäänyt kuin muutama makailija, ymmärtääkseni ihan omasta tahdostaan. Asukkaille oli tarjolla päivisin aktiviteettejä samassa kerroksessa esim. ns. kuntohoitajan (RPN) liikuntaa, lauluhetkiä, hengellisiä tilaisuuksia, musiikkiterapiaa, elokuvien katsomista, kahvikerhoa, lukupiiriä ym.

Mutta..parasta kaikessa olivat työkaverit. Heidän ihan uskomaton kapasiteettinsa ottaa vastaan meidät. Heidän uteliaisuutensa meitä kohtaan ja heidän voimansa, vahvuutensa ja sydämellisyytensä meitä kohtaan. Heidän tarinansa, huumorinsa ja lämpönsä. Puhumattakaan siitä miten huomaavaisesti (kosketus, katse ja rauhallinen kuvaileva puhe) he kohtasivat asukkaat päivittäin. Täällä opin tuntemaan, miten valtava voimavara monikulttuurisuus voikaan olla.