Työssäoppiminen alkaa

Työmatkapyöräilyä, mikä herätti työntekijöissä ihmetystä

Ensimmäisenä harjoittelupäivänä oltiin sovittu treffit Tervolan Minnan ja Turusta saapuvan opettaja Kaarinan kanssa Suomi-Kodille klo 10.00. Olin saanut lainattua vuokranantajaltamme polkupyörän joten saavuin paikalle pyörällä. Matkaa kämpiltä harjoitteluun kertyi noin 7 km/suunta. Tuuli oli purevan kylmä ja pakkasta varmaankin kymmenisen astetta. Toronton tuuli on jotain aivan omaa luokkaansa.

Kaarinan olin tavannut jo Turussa, mutta Minnan tapasin ensimmäisen kerran tänään. Iloksemme huomasimme, että lisäksemme saapui vielä yksi opiskelija (Suvi Helsingistä) tänne harjoittelujaksolle. Hoiva-osaston johtaja Kathleen piti meille alkuinfon: Käytiin läpi käytännön asioita ja meille kerrottiin, että koko harjoittelu tapahtuisi seitsemännen kerroksen hoiva-osastolla. Asukkaita siellä on noin 37. Työvuorotoiveita sai esittää ja viikkotuntimäärä olisi 37,5/vko. Täällä on myös mahdollista tehdä yövuoroja sekä pitkiä 12 tunnin päiviä niin halutessaan. Asukkaat puhuivat pääsääntöisesti suomea (englannin lisäksi) ja toivottavaa oli, että me puhuisimme heille myös suomea, jos mahdollista.

Kathleen esitteli hieman taloa. Suomi-Kodin moneen eri kerrokseen mahtuu monenmoista toimintaa, iso osa kerroksista on ikääntyneiden asuntoja, joissa he itsenäisesti asuvat. Alakerrassa on ravintola ja muuta sosiaali-/aktivitettitilaa, sauna, uima-allas ym. Lopuksi käytiin talon ulkopuolella syömässä Suvin, Minnan ja Kaarinan kanssa. Huomenna kaikilla olisi aamuvuoro 6.30-14.30.

Minna ja minä ekana aamuna

Toinen päivä olikin sitten jo täyttä työtä. Oma työasu on toivottavaa olla mukana. Mielellään useampi, jos ei halua olla niitä koko ajan pesemässä. Onneksi saatiin muutama lisäkappale todella avuliaan tuntuiselta henkilökunnalta. Täällä työasu voi olla väriltään ja kuosiltaan mikä vain. Niitä myydään paikallisissa halpaketjuissa. Hienoin hoitsun asu, jonka olen tähän mennessä bongannut oli Wonder Woman - printillä. Mun täysin valkoinen koululta saatu työasu oli suoraan sanoen aika old schoolia ja siitä vähän vitsailtiinkin. Yksi asukas luuli minua lääkäriksi.

Meidät jaettiin jokainen eri ryhmään. Mun ryhmä on C-ryhmä, johon kuuluu noin 7 avustettavaa. Tässä ryhmässä on ilmeisesti tarkoitus olla koko harjoittelun ajan, jolloin vähän syvällisempi tutustuminen asukkaisiin ja heidän tarpeisiinsa on mahdollista. Yksi PSW (personal support worker) vastaa tämän ryhmä tarpeista. Sama PSW toimii aina saman ryhmän kanssa. PSW vastaa suomen hoiva-avustajaa. Todellisuudessa monella hoiva-avustajana toimivalla on kotimaassa hankittu sairaanhoitajan koulutus tai tähän verrattava hoiva-avustajaa korkeampi koulutus (jos nyt oikein ymmärsin). Työntekijöiden tausta on siis hyvin värikäs; on filippiiniläisiä, kiinalaisia, nepalilaisia, iranilaisia ja virostakin työntekijä. Vielä on hieman epäselvää mitä paikallinen lähihoitaja PRN (practical registered nurse) tekee ja mikä on RN:n (registered nurse) toimenkuva. Hoiva-avustajat täällä tekevät kuitenkin sen perushoidollisen työn eli asukkaan pesut, suihkutukset, pukemisen, siirrot sängystä pyörätuoliin, syöttämiset, vessatukset ym. Lääkkeisiin he eivät koske, se on paikallisen lähihoitajan/sairaanhoitajan vastuulla. Samoin hoidolliset toimenpiteet esim. haavanhoito kuuluvat ilmeisesti lähihoitajille tai sairaanhoitajille. Täällä on erikseen myös aktiviteeteista/hengellisistä asioista vastaava henkilö, kuntoutuksesta vastaava henkilö sekä sosiaalityöntekijä. Lisäksi vapaaehtoistoiminnalla (mikä on täällä hyvin suosittua) on oma koordinoijansa. Jos oikein ymmärsin, jopa lukio-opintoihin sisältyy 40 tuntia vapaaehtoistyötä.

Toivottavasti ajan kuluessa myös toimenkuvat avautuvat hieman enemmän ja voihan olla, että jotkut asiat ovatkin hieman toisin, kuin olen näin alussa ymmärtänyt.

Ensimmäinen päivä meni siis lähinnä tarkkailijan asemassa. Päivän päätteeksi olin niin infoarmaatioähkyssä, että lähdin joka kerta väärään suuntaan käytävää, mennessäni taukotilaan. Kaikki ovikoodit, asukkaiden ja työntekijöiden nimet ja kasvot vain pyörivät yhtenä kaaoksena mielessäni. Olo oli aika voimaton ja sulateltavaa riittäisi pitkäksi aikaa.

Suomi-Koti ensimmäisenä harjoittelupäivänä 4.3.2019

Aikaeroilua

Lopulta Reykjavikissa perhe oli jälleen koossa ja voitiin jatkaa matkaa rapakon taakse kohti Pohjois-Amerikkaa.

Lopulta yli kahdenkymmenen istuskelu-ja panikoimistunnin jälkeen oltiin perillä Kanadassa. Olo oli muutaman vuorokauden valvomisen jälkeen aika metka. Otettiin taksi kentältä ja posoteltiin suoraan majoitukselle. Majoitus oli ihan napakymppi. Kello oli paikallista aikaa noin viisi iltapäivällä, mutta Suomen aikaa oli jo keskiyö. Yritettiin sinnitellä muutama tunti ja sitten nukkumaan. Ensimmäisen yön jälkeen herättiin jo 4.30.

Aika-arosta toipuseen meni useampi päivä. Kello on Kanadassa 7 tuntia jäljessä eli uni olisi maittanut jo viiden/ kuuden aikaan illalla, jolloin Suomessa oli keskiyö. Lapsille rytmin kääntyminen taisi olla vielä hankalampaa. He, kun eivät osaa jäädä sänkyyn pötköttelemään aamuvarhaisella, vaan nousevat samantien päivän tohinaan.

Onneksi ehdin toipuilla muutaman päivän ennen harjoittelun alkua.Tätä suosittelen lämpimästi kaikille tänne vaihtoa harkitseville. Muutama palautumispäivä on ihan ehdoton, ettei tarvitse ihan univelkaisena ja aikaeron humalluttamana astella ensimmäisiin harjoittelupäiviin.

Matkapäivä

Turun linja-autoasema klo 00.40.

Kello 00.45 starttasi bussi Turun linja-autoasemalta kohti Helsinki-Vantaan lentokenttää. Muu perhe jäi vielä muutamaksi tunniksi nukkumaan ja lähtisi matkaan pari tuntia mun jälkeen. Bussimatka meni torkahdellessa ja perillä lentokentällä olin 03.00. Kaksi ensimmäistä lentoa Air Balticilla(Helsingistä Riikaan ja Riikasta Amsterdamiin) ja käsimatkatavarani painoivat tasan sen 8 kg, mikä heillä rajana ennen lisämaksua.

Kuvan pieni potkurimalli hieman jännitti. Kuulin ihmisten vitsailevan, jotta mahdetaanko päästä perille. Vähän jännitti tämä lento, mutta matka taittui nopeasti. Lennettiin matalalla ja maisemat olivat hienot.

Näillä halpalennoilla on tarkaa tuon painon kanssa..

Kaksi ensimmäistä lentoa taittuivat nopeasti ja kolmatta jännitin, sillä tiesin joutuvani kirjaamaan itseni ja matkatavarani ulos Amsterdamin jättikentällä. Koneeni oli jo tunnin myöhässä ja vaihtoaikaa olisi noin 1,5h. Kyselin koneessa mahdanko ehtiä ja minulle vastattiin päätä pudistellen, että kannattaa juosta. Juoksin sitten loputtomalta tuntuvan terminaalin läpi matkatavarahihnalle ja sieltä laukun saatuani tsekkauduin ulos ja sitten takaisin sisään ja viime hetkellä naama punaisena ja hikeä valuvan ehdin vielä Islannin lennolle.

Amsterdamissa nerokas juoma-automaatti tyhjän juomapullon omaavalle.

Tälläinen myös Helsinki-Vantaalle. Kiitos

Amsterdaminkin lento oli myöhässä ja Islantiin lähtö tapahtui puoli tuntia myöhässä. Onneksi ehdin kentältä ostamaan pientä purtavaa, sillä millään lennolla ei ollut tarjoilua paitsi maksullista tietenkin. Vähän tuli haikea olo kun mietti lentämistä ennen vanhaan kaikkine ilmaisine tarjoiluineen.

Lento Islantiin oli todella miellyttävä. Kone oli tilava ja palvelu lennolla erityisen lämminhenkistä. Kyllä Islantilaiset osaavat!

Islantilainen halpalentoyhtiö, jolla pääsee edullisesti Pohjois-Amerikkaan

Vihdoin Reykjavikissä treffasin perheeni ja olo oli helpottunut. Kaikki yhdessä siirryttiin lastausjonoon, jossa virkailijat tekijät jokaiselle henkilökohtaisen kyselyn: Kuinka kauan viipyy, missä majoittuu, mikä on matkan tarkoitus..ym. Kun kerroin työssäoppimisesta Torontossa, koko perheelleni lätkäistiin huutomerkki - tarra passiin. Sen merkitys jäi avoimeksi. Koneeseen kuitenkin päästiin.

Minusta ja alkuvalmisteluista

Olen toisen vuoden lähihoitaja-opiskelija Turun ammatti-instituutista, osaamisalana sairaanhoito- ja huolenpito. Tämän blogin tarkoitus on kertoa kv-vaihdosta Kanadan Torontossa, harjoittelupaikkana Suomi-Koti (http://www.suomikoti.ca/). Harjoittelu sijoittuu keväälle 2019 ( 4.3-13.4.2019) . Poikkeuksellisen tästä harjoittelusta tekee mukana matkustava perheeni: Ilari ja lapset 8v, 7v ja 4v. Ilarikin pitää blogia koko reissun ajan, vähän eri näkökulmasta (https://www.offexploring.com/ilari).

Minä ja mukaan viikoksi lähtevä ope, Kaarina

Täältä kaikki alkoi eli Turun ammatti-instituutti, Sosiaali-ja terveysala

Ajatus työrupeamasta/harjoittelusta ulkomailla on kiinnostanut jo pidemmän aikaa ja lähihoitajaopintojen kautta tähän tarjoutui vihdoin tilaisuus. Tarkoitus oli hakeutua kv-vaihtoon johonkin kaukaiseen maahan. Pyörittelin mielessäni kaukomaita: Japania, Kiinaa, Thaimaata, Intiaa, Nepalia.. Halusin vaihtoon johonkin sellaiseen maahan, jossa todella tuntisi kulttuurin erilaisuuden sekä töissä, että vapaa-ajalla. Mukana matkustava perheeni asetti kuitenkin jonkinlaiset raamit maa-valinnalle. Kanadan valikoituminen lopulta kohdemaaksi oli aikamoinen ilouutinen, sillä maalla on hyvä ja turvallinen maine. 

Valmistautuminen vaihtoon alkoi syksyllä 2018 osallistumalla kolmeen kv-valmennuskertaan. Vaihtoa varten piti laatia oma cv englanniksi sekä siihen liitettävä motivaatiokirje tulevaa harjoittelupaikkaa varten. Tässä vaiheessa maasta ei ollut vielä mitään tietoa. Sen jälkeen tätä harjoittelua koordinoiva Kajaanin ammattiopisto, joka koordinoi Kanada verkostoa (https://finvet.fi/fi/kanadaverkosto), otti vetovastuun. Kanada-verkosto järjesti vielä muutaman skype-palaverin Kanadaan lähtijöille, joita tässä ekassa erässä oli kaksi opiskelijaa: minä Turusta, Tervolasta Minna ja Turun ammatti-instituutista opettaja Kaarina ensimmäisen viikon ajaksi. Skype-palaverissa annettiin tarkempaa tietoa tarvittavista asiakirjoista ym. Erityisesti maahantuloa varten oli varalla dokumentti koululta ja Suomi-Kodista kaiken varalta, etteivät erehdy luulemaan, että tulemme töihin maahan ilman työlupaa. Muita asiakirjoja olivat mm. Training Agreement, rahoitussopimus, arviointilomake ja tapaturmavakuutustodistus. Paperien kanssa meni vähän viime tippaan ja kävin vielä lähtöä edeltävänä päivänä niitä koululta hakemassa. 

Kamppeet kasassa

Lähtöpäivä oli hermostunutta pakkailua ja panikointia matkasta. Lisäksi vielä lasten kamojen tsekkaamista ja panikoimista niistäkin. Koko päivä taisi olla yhtä panikoimista. Mulla lähtisi kone ensin ja lapset+Ilari tulisivat hieman myöhemmällä koneella perästä. Islannissa olisi tarkoitus treffata ja lentää määränpäähän samalla koneella. Tämäkin säätö hermostutti, kun edessä oli kolme lentoa ennen Islantia.