Töissä

Meidät otettiin upeasti vastaan

Alkukankeuden jälkeen työ tempasi mukaansa ja päivät sekä viikot kuluivat vikkelään. Aluksi työskentelin apukäsinä C-ryhmän mukana ja loppua kohden me opiskelijat saatiin ihan omat avustettavat. Sairaanhoitajan yöraportin jälkeen saatiin aika vapaasti valita ketä sinä päivänä autetaan aamutoimissa ja siitä sitten siirryttiin hommiin. Asukkaat olivat aivan ihania ja heidän kanssaan työskentely oli todella antoisaa. Melkein kaikkien kanssa työskentelin suomen kielellä, aivan muutaman kanssa jutustelin englanniksi. Meillä opiskelijoilla oli aina myös aikaa istuskella ja jutustella milloin mistäkin ja nämä jutustelutuokiot tuntuivat olevan erityisen tärkeitä asukkaille. Muistisairauksien vuoksi olimme heille aina yhtä kiinnostavia Suomi-Tyttöjä, yhä uudestaan ja uudestaan oltiin aina aidon kiinnostuneita meistä. Muisteltiin menneitä ja ihmeteltiin nykyhetkeä.

Tein pitkälti aamuvuoroja ja muutaman yövuoron. Sain mahdollisuuden tehdä pitempiä päiviä omasta toiveestani eli tein useita 12 tunnin vuoroja. Täällä sairaanhoitajat tekevät noita 12 tunnin vuoroja (6.30-18.30 ja yövro 18.30-6.30) , tosin se asia muuttui juuri meidän harjoittelun aikana ja sairaanhoitajatkin siirtyivät tuohon 8 tunnin työvuoroihin. Hoiva-avustajat tekivät aamua (6.30-14.30) ja iltaa (14.30-22.30). Täällä aamussa oli vakkaritekijät ja iltaa tekivät omat ihmiset. Yövuorossa oli sairaanhoitajan (RN) lisäksi yksi pelkkää yövuoroa (22.30-6.30) tekevä PSW. Eli täällä on yhdellä hoiva-avustajalla noin 8 avustettavaa.

Ensimmäisen kuukauden työvuorot meille kolmelle

Työtehtävät pysyivät harjoittelujakson ajan aika samanlaisina eli tuota perushoidollista työtä: vuodepesuja, pukemista, siirtoja, suihkutuksia, syöttämistä, vessatuksia ja tietenkin seurustelua. Lääkkeitä annoin ihan muutamalle. Intensiivinen perustyön tekeminen mahdollisti sen, että asukkaat tulivat nopeasti tutuiksi ja loppua kohden sai työskennellä hyvinkin itsenäisesti.

Vuodepesuissa käytetään vatia ja froteepyyhkeitä

Työ on aika samanlaista täällä kuin Suomessakin, suurimpia eroja oli ehkä tuo pesutapa. Täällä käytetään reippaasti vettä pesuissa. Lisäksi pesut, alapesuja lukuunottamatta tehdään pyyheliinoilla, joita voi käyttää pesun jälkeen kerta toisensa jälkeen uudelleen. Hoivaosastolla on samassa kerroksessa oma pesula jossa pyykit pestään. Toinen huominarvonen seikka oli se, että muutamaa poikkeusta lukuunottamatta kaikki asukkaat (noin 37) siirrettiin päiväksi istumaan pyörätuoleihin. Sängynpohjalle ei jäänyt kuin muutama makailija, ymmärtääkseni ihan omasta tahdostaan. Asukkaille oli tarjolla päivisin aktiviteettejä samassa kerroksessa esim. ns. kuntohoitajan (RPN) liikuntaa, lauluhetkiä, hengellisiä tilaisuuksia, musiikkiterapiaa, elokuvien katsomista, kahvikerhoa, lukupiiriä ym.

Mutta..parasta kaikessa olivat työkaverit. Heidän ihan uskomaton kapasiteettinsa ottaa vastaan meidät. Heidän uteliaisuutensa meitä kohtaan ja heidän voimansa, vahvuutensa ja sydämellisyytensä meitä kohtaan. Heidän tarinansa, huumorinsa ja lämpönsä. Puhumattakaan siitä miten huomaavaisesti (kosketus, katse ja rauhallinen kuvaileva puhe) he kohtasivat asukkaat päivittäin. Täällä opin tuntemaan, miten valtava voimavara monikulttuurisuus voikaan olla.